Joulusatu Metsätontun jouluaatto

On jouluaatto ja pohjoistuuli kasaa lunta aukion laitaan. Metsä on jo tumma, vain varjot liikkuvat. Tonttu istuu kuusen oksalla ja odottaa. Mutisee välillä itsekseen, katselee oksien lomasta. Odottaa. Suuri kuusenvarjo liikahtaa ja puun alle ilmestyy harmaa hahmo, se pysähtyy ja odottaa puun alla hetken. "No tuukko nää? " se puhahtaa.

Tonttu nappaa reppunsa, taivuttaa oksia ja tiputtautuu kyytiin. Se kaivaa huopikkaansa syvälle pitkiin niskakarvoihin ja ottaa hyvän otteen kinttaillaan. Suuria korvia saa hieman varoa, ne kun pyörivät ympäriinsä kuunnellen tuulta, ja mahdollisia vaaroja.

Matka alkaa hiljaisuuden vallitessa.Ollaan vielä lähellä ihmisasumuksia, ja on valoja, autojen renkaiden ulinaa, koiria ja muuta ihmisiin liittyvää, mihin pitää keskittyä. Kun viimeinenkin valonkajo loppuu, ei tonttu enää malta, vaan aloittaa taukoamattoman höpinänsä. Tonttu viihtyy kyllä mainiosti yksikseen, onhan syksy ja alkutalvi myös kiireistä aikaa. Talvivarastot pitää täyttää ja tänä syksynä tuli tehtyä myös uusi talviasunto harjun reunan ketunpesään. Vaikka yksinoloon tottuu, on jouluaattona mukavaa, kun on seuraa ja  joku kuuntelemassa tarinoita.

Suurin kulkee edellä, kaksi pienempää jää välillä syömään makeita havuja. Sieltä ne sitten tölväävät vauhdilla perään. Välillä tontun puhetulva taukoaa, kun uhkaus selästä pois ravistamisesta tai lyhyt kysymys takana tuleville " Ottaako toinen teistä tämän, korvia särkee ?" pitää ottaa todesta.

Kun pienempien jalkoja alkaa väsyttämään, lauma pysähtyy tuttuun tiheikköön. Lumen alla on pehmeä sammal, puiden latvat muodostavat suojaavan katon. Siinä on hyvä viettää yö. Eläimet painuvat makuulle, tonttu kaivaa repustaan kuumaa puolukkamehua ja istuu vielä hetken hereillä. Se muistelee vielä viimeiset juttunsa, kääntää harmaita karvoja peitokseen ja nukahtaa. Jouluyö on juhlayö.