torstai 14. toukokuuta 2015
maanantai 20. huhtikuuta 2015
keskiviikko 15. huhtikuuta 2015
Mustajalan aitan tuotteita
Kuvassa oleva iso keinuhevonen on aikaisempaa tuotantoa, se on myös myynnissä. Se ei ole minun suunnittelemani, vaan englantialaisesta keinuhevoskirjasta otettu malli. Toinen keinuhevonen tulee myös aittaan, se on oma malli ,tölttäävä keinuhevonen, eli oikea issikka!
Sivulle on tullut myös valikko korut, josta löytää korvakoruja, kaulakoruja ja pinssejä. Korvakoruissa on Halko malli, kaula- ja korvakoruissa myös Vasat. Jokainen koru on yksilö, toista täysin samanlaista ei ole.
Hylly, Lehmä rannalla, koko noin 350x350 |
Hylly, Gandalfur, koko noin 350x400 |
Hylly, Seepra, koko noin 450x450 |
perjantai 13. maaliskuuta 2015
Pieni hiiritarina.
Kevennykseksi tähän varsin mainostusvaltaiseen blogiini kerron pienen hiiritarinan. Tämä tapahtui jo vuosia sitten, mutta muistui mieleeni tänään, kun muistelin kaikkea ihmeellistä, mitä eläinten kanssa on matkan varrella sattunut.
Oli synkkä ja myrskyinen syksy yö. Hiiret rapistelivat nurkissa ja lopulta hiirenloukku napsahti. Aamulla otin hiiren loukusta ja huomasin sen olevan luultavasti emohiiri. Puolilta päivin, tullessani päiväkahville, ihana edesmennyt Mokka koirani, tuli ovella vastaan häntä heiluen, ja selvästikkin yritti kertoa jotain tärkeää asiaa. Keittiössä asia selvisi, viisi heiveröistä ,lähes läpikuultavaa hiirenpoikasta kurkisteli jääkaapin takaa. Se siis oli emohiiri, ja nyt poikasilla oli nälkä...
Hiirilapset olivat kauniita, kuin pienet korut. Vaalea beige karva, vaaleanpunaiset korvat ja pienen pienet, pikimustat silmät ja kuono. Ajattelin, että eiväthän nuo pöydille pääse, ruokin ne isommiksi ja vien sitten talliin. Voipaperin päälle sulatejuustoa ja siihen pikkuhiiret vieretysten syömään.
En olisi ikinä uskonut mikä hupi noista pienistä hiirenpojista minulle tulikaan pariksi viikkoa. Yksi kuoli ja haudattiin tulitikkurasiassa, mutta muut neljä, voi sitä menoa. Parissa päivässä jalat voimistuivat, ja aina keittiöön tullessani neljä hiirenpoikasta vilisti jääkaapin takaa ruuan kerjäykseen. Sulatejuustoa ja koiranruokaa tarjoiltiin ja vähän kaurahiutaleita. Alkuun reviiriksi riitti keittiö. Kerran kuulin outoa kolinaa,keittiössä meni alumiininen marjapiirakanvuoka pitkin lattioita, no hiirihän se sieltä alta löytyi, ei päässyt omin voimin pois.
Pian hiiret tulivat perässäni pirttiinkin. Ne leikkivät kuin koiranpennut tai kissanpennut hippaa ja painivat keskenään. Yksi oli sinnikäs kiipeilyn opettelija, kiipesi tuolinjalkaa muutaman sentin ja muksahti alas. Se taisi olla myös se joka oppi kerjäämään ruokaa niin ,että kiipesi villasukkani päälle ja napitti suoraan silmiin. Kun väsy tuli ne menivät jälleen jääkaapin taakse nukkumaan.
Parin viikon päästä poikaset olivatkin jo niin isoja, että asuminen keittiössäni ei ollut enää hyvä idea. Siirsin ne talliin, missä ruokin niitä vielä kauranjyvillä. Kevään tullen hiiriä ei enää näkynyt, olivat varmaan muuttaneet pellolle tai metsään, tai tulleet syödyiksi, mietin. Mutta syksyllä tallin käytävällä vilahti ruskea hiiri. Pian se tulikin kerjäämään ruokaa suoraan silmiini tuijottaen. Annoin leipäpalan ja se katosi, vei varmaan poikasilleen tuliaisen.
Kevennykseksi tähän varsin mainostusvaltaiseen blogiini kerron pienen hiiritarinan. Tämä tapahtui jo vuosia sitten, mutta muistui mieleeni tänään, kun muistelin kaikkea ihmeellistä, mitä eläinten kanssa on matkan varrella sattunut.
Oli synkkä ja myrskyinen syksy yö. Hiiret rapistelivat nurkissa ja lopulta hiirenloukku napsahti. Aamulla otin hiiren loukusta ja huomasin sen olevan luultavasti emohiiri. Puolilta päivin, tullessani päiväkahville, ihana edesmennyt Mokka koirani, tuli ovella vastaan häntä heiluen, ja selvästikkin yritti kertoa jotain tärkeää asiaa. Keittiössä asia selvisi, viisi heiveröistä ,lähes läpikuultavaa hiirenpoikasta kurkisteli jääkaapin takaa. Se siis oli emohiiri, ja nyt poikasilla oli nälkä...
Hiirilapset olivat kauniita, kuin pienet korut. Vaalea beige karva, vaaleanpunaiset korvat ja pienen pienet, pikimustat silmät ja kuono. Ajattelin, että eiväthän nuo pöydille pääse, ruokin ne isommiksi ja vien sitten talliin. Voipaperin päälle sulatejuustoa ja siihen pikkuhiiret vieretysten syömään.
En olisi ikinä uskonut mikä hupi noista pienistä hiirenpojista minulle tulikaan pariksi viikkoa. Yksi kuoli ja haudattiin tulitikkurasiassa, mutta muut neljä, voi sitä menoa. Parissa päivässä jalat voimistuivat, ja aina keittiöön tullessani neljä hiirenpoikasta vilisti jääkaapin takaa ruuan kerjäykseen. Sulatejuustoa ja koiranruokaa tarjoiltiin ja vähän kaurahiutaleita. Alkuun reviiriksi riitti keittiö. Kerran kuulin outoa kolinaa,keittiössä meni alumiininen marjapiirakanvuoka pitkin lattioita, no hiirihän se sieltä alta löytyi, ei päässyt omin voimin pois.
Pian hiiret tulivat perässäni pirttiinkin. Ne leikkivät kuin koiranpennut tai kissanpennut hippaa ja painivat keskenään. Yksi oli sinnikäs kiipeilyn opettelija, kiipesi tuolinjalkaa muutaman sentin ja muksahti alas. Se taisi olla myös se joka oppi kerjäämään ruokaa niin ,että kiipesi villasukkani päälle ja napitti suoraan silmiin. Kun väsy tuli ne menivät jälleen jääkaapin taakse nukkumaan.
Parin viikon päästä poikaset olivatkin jo niin isoja, että asuminen keittiössäni ei ollut enää hyvä idea. Siirsin ne talliin, missä ruokin niitä vielä kauranjyvillä. Kevään tullen hiiriä ei enää näkynyt, olivat varmaan muuttaneet pellolle tai metsään, tai tulleet syödyiksi, mietin. Mutta syksyllä tallin käytävällä vilahti ruskea hiiri. Pian se tulikin kerjäämään ruokaa suoraan silmiini tuijottaen. Annoin leipäpalan ja se katosi, vei varmaan poikasilleen tuliaisen.
maanantai 2. maaliskuuta 2015
tiistai 27. tammikuuta 2015
Rauhallinen iltapäivä hevosilla. Oikeastaan koko tammikuu on ollut varsin rauhallinen hevosilla. Asiakkaita ei tammikuussa paljoa ole, koska Hailuoto nukkuu talviunta. Kaupassa saa usein asioida itsekseen, ja kaikki kylällä kulkevat tuntee. Sama fiilis on varmaan hevosillani, hieman vipinää kinttuihin olisi jo kiva saada. Muutama ihanan luminen metsälenkki onkin tehty, mutta enimmäkseen ne kuluttavat aikaansa painimiseen toistensa kanssa, ohikulkijoiden tarkkailuun, lumihangessa mylläämiseen ja tietysti syömiseen! On muuten kaikkien hevosteni top kymppi puuhaa. Heinää eteen ja mielellään paljon. Pihatossa asuvat pojat Vaskur, Eppu, Omppu ja Pikku G saavatkin pakkasilla extra-annoksia. Tammat Hapsu ja Vaka haluaisivat vimmatusti samat annokset. 33 vuotias shettismuori Marikki omistaa oman pyöröpaalin, mihin se kaivautuu kyljestä sisään, ja nauttii.
Oikeastaan minulla kyllä riittää liikaakin vipinää. Tuon lauman lisäksi nautaneidit Pnöö ja Söötti, vuohirouva Ferrari, kanat, kissa Kiera ja koirat Ruuti ja Piisku kaipaavat huomiota . Vapaasti suomennettuna heidän ajatuksensa voisi kiteyttää `Palvelija, heti, kiireesti, ruokaa, nälkä, kuiviketta, juomaa, ulos, sisään,lenkille, ruokaa...´.
Lisäksi tietysti omat työt, tällä hetkellä olen kouluavustajana Hailuodon koululla, teknisten töiden opettajana, ja kansalaisopiston opettajana. Sähköpostikin täyttyi vuoden alusta puusepäntöiden tarjouspyynnöistä (mikä on erittäin mukavaa!) ja kevään edetessä alkaa hevostenkin kanssa metsäretket lisääntyä. Huh huh. Tavoitteena onkin selvitä keväästä ja kesästä kunnialla ja pitäytyä syksyllä kohtuudessa töiden osalta. Mutta nyt ei valiteta vaan porskutetaan innolla kohti kevättä!
perjantai 9. tammikuuta 2015
Perus perjantai,
oli tänään. Isompi koira herätti räjähtämällä haukkuun kahdeksan aikoihin. Ihmettelin tovin, katsoin ikkunasta, ei karanneita hevosia eikä muutakaan outoa. Jokin mystinen murina ääni kyllä kuului. Vesimittari pyöri hullua vauhtia. Ryntäsin talliin, ei vesitulvaa, siitä verstaaseen...suihkulähde. Sielläpäs se oli työpaikkani veden vallassa. Lämmityskaapeli oli irronnut putken nokasta, kymmenen senttiä vettä lattialla, varmaan lattian alla ja sisällä vielä enemmän. Koneet onneksi kuivina kuitenkin, ja materiaaleja aika vähän pilalla. Jäätävä suihku jonka sain, no sehän vain piristää noin aamutuimaan.
Päivään mahtui myös aisapuiden kaato ystäväni kirkkorekeen, ihana puuterilumiretki hevosten ja Riinan, Matin ja Annikan kanssa, sekä hirvineito, joka tällä kertaa säikähti meitä enemmän kuin hevoset sitä. Illalla bänditreenit, bassolla tavallisesti, tänään myös Apulantaa laulaen. Eli perus perjantai.
Eteenpäin elävän mieli.
tiistai 6. tammikuuta 2015
Tammikuu. Tämä kuva kuvaa aika hyvin tunnelmia. Joskus tarvotaan umpihangessa, mutta eipä anneta sen häiritä. Tammikuun alussa on seesteinen hetki kaikessa. Verstashommat eivät ole vielä heränneet uuteen vuoteen, hevosten kanssa on myös hiljaiseloa. Pakkasia, myrskyjä, liukkaita. On aikaa nukkua päiväunia, hiihtolenkittää Ruuti saksanseisojaa ja opettaa Piisku mäyräkoiraa pupujahdin saloihin.
Silloin, kun töissä ei ole kiirettä, ajatus lentää ja ideoita syntyy. Osa ideoista jää mieleen kummittelemaan, osa häipyy talven edetessä ja viimeistään kesällä melkein kaikki uudet ideat ovat kadonneet kiirettä piiloon. Mutta taas kun tammikuun kuutamo loistaa, herää joululomalla hyvin levännyt (ja syönyt) puuseppä miettimään uusia tuotteita, hevosretkiä talviseen metsään ja lapinlehmänmaito suklaata.
maanantai 5. tammikuuta 2015
Hevostila ja puusepänverstas
Mustajalan aitta blogini tarinoi pienen hevostilan ja puusepänverstaan kuulumisia. Tilalla asustaa seitsemän hevosta, kaksi hiehoa, kaksi koiraa, kissa, kanat, vuohi ja yksi ihmisyksilö. Puusepänverstas on tilan ja siis minun pääelinkeinoni, teen tilaustöitä ja tuotteita, joista laitan kuvia tännekkin. Blogin nimi tulee pienestä aittamyymälästäni, Mustajalan aitasta, jossa myyn tuotteitani. Aitan avajaiset ovat vasta keväällä, pientä tunnelmointia ennakkoon siis. Muut tarinat liikkuvat varmasti eläinten elämässä, islanninhevosten vaellusreissuilla ja koirien kommelluksissa. Tila on vanha maatila, kunnostusta riittää, kaikki vaatii huomiota ja jonkin verran sivutaankin myös oravanpyörää maalla asuessa, pienyrittäjänä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)